Luukku 12
Sampo
Kalevalassa kerrotaan Sammon olevan ihmelaite, joka pystyy tuottamaan omistajalleen loputtomat määrät vaurautta ja hyvinvointia.
Millainen olisi nykypäivän sampo? Elämme kuitenkin maailmassa, jossa kaikkea on saatavilla ja jossa oletetaan, että vain materialismi tekee meidät onnellisiksi. Mikä on siis tänä päivänä arvokasta meille? Onko se loputon wifi tai omistusasunto? Hyvä työpaikka tai rakastava perhe?
Kalevalassa Sammon fyysinen olemus ja ulkonäkö jää arvoitukseksi, mutta tiedetään kuitenkin, että sen tekemiseen tarvittiin seppä. Mutta eikö vanhan sananlaskun mukaan jokainen ole oman onnensa seppä? Voisiko tämä tarkoittaa, että jos itse tekee kovasti töitä sen eteen mitä haluaa, onnistuu lopulta tavoitteessaan? Totuushan on, että vain omilla teoilla ja tavoitteilla on merkitystä, jos haluaa saavuttaa elämässä jotakin. On se sitten hyvinvointia, vaurautta tai onnellisuutta – tai sitä loputonta wifiä.
Kaikki lähtee siis täysin omasta aloitteesta. Ei ole olemassa ihmelaitetta, joka taikoo haluamasi asiat sinulle yhdessä yössä. Sinä itse olet oma ihmelaitteesi, joka tekee elämän rikkaudet mahdollisiksi.
Teksti: Jemina Sormunen