Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) Kalevala-aiheiset teokset ovat vaikuttaneet suomalaisten mielikuviin enemmän kuin kenenkään muun taiteilijantyöt: Kullervo, Lemminkäisen äiti, Väinämöinen ja Aino ovat siinä määrin jaettua kulttuurista pääomaa, että on vaikeaa kuvitella, millaisia Kalevalan henkilöt olisivat ilman Gallen-Kallelan synnyttämiä hahmoja.

Kalevala-aiheet kiehtoivat Akseli Gallén-Kallelaa jo nuoruusvuosista asti. Hän osallistui ensimmäiseen Kalevalan kuvituskilpailuun 18-vuotiaana. Alun perin ruotsinkielinen Gallén-Kallela pyrki 1880-luvun alussa sisäistämään kansalliseepoksen sanoman alkuperäiskielellä. Suomalainen muinaistarusto, Kalevala ja Kanteletar kiehtoivat taiteilijaa läpi elämän.

Gallen-Kallela työskenteli Kalevala-aiheiden parissa koko uransa ajan. Hänen monumentaalisten Kalevala-maalaustensa kausi alkoi Kalevalan neljännen ja viidennen runon inspiroimasta Aino-triptyykistä, joka valmistui Pariisissa vuonna 1889. Työ oli haastava ja vaikuttaa siltä, että Gallen-Kallela koki kansanrunoudesta nousevan Aino-aiheen lyyrisen sisällön ja oman naturalistisen tyylinsä välillä sovittamattomia ristiriitoja. Lopulta taiteilijan olikin tingittävä naturalismista ja suoritettava omien sanojensa mukaan ”koristeellista stilisointia”. Teos otettiin pääosin myönteisesti vastaan Suomessa, mutta Pariisissa sitä pidettiin vanhahtavana. Eurooppalaisten ja kotimaisten kriitikkojen näkemyserot kertovat ennen kaikkea suomalaisessa kuvataiteessa 1890-luvulla vallalla olleesta nationalismista.

Vuonna 1891 Gallen-Kallela voitti Savo-Karjalaisen osakunnan järjestämän Kalevala-aiheisen kuvauskilpailun, johon hän osallistui yhdellätoista kilpailutyöllä, näiden joukossa muun muassa Väinämöinen ja Aino, Väinämöinen ja Marjatta, Pohjolan häät, Sammon taonta ja Ilman impi. Vuosien 1890–91 aikana Gallen-Kallela loikin pohjan monille myöhemmille Kalevala-aiheisille töilleen. Vuonna 1893 valmistunut Sammon taonta ja seuraavana vuonna tehdyt ensimmäiset luonnokset Sammon puolustuksesta edustivat vielä voittopuolisesti realismia. Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa Gallen-Kallelasta oli sukeutunut syntetistisen tyylin taitaja, joka kykeni yhdistämään kansallisromantiikkaa ja symbolismia kuvatessaan hänelle niin tärkeitä kalevalaisia aiheita.